Dream Theater
Dream Theater nähdään Helsingin Jäähallissa keskiviikkona 26.9 osana yhtyeen Chaos In Motion –maailmankiertuetta. Yhtye esiintyi edellisen kerran Helsingin Jäähallissa loppuunmyydylle katsomolle syyskuussa 2005. Dream Theaterin parhaimmillaan jopa puolituntisiksi venyvät kappaleet ovat progressiivisen rockin todellisia mestariteoksia.
Dream Theaterin perustivat vuonna 1985 Bostonissa opiskelleet kitaristi John Petrucci, basisti John Myung ja rumpali Mike Portnoy. Kokoonpano täydentyi myöhemmin kosketinsoittaja Kevin Moorella ja laulaja Chris Collinsilla. Sittemmin yhtye on kokenut lukuisia miehistönvaihdoksia, mutta on jatkuvasti tuottanut äärimmäisen taidokasta ja soitannollisesti jopa nerokkaaksi kutsuttua musiikkia.
Dream Theater nimettiin nyt jo puretun kalifornialaisen elokuvateatterin mukaan. Yhtyeen debyyttialbumi, When Dream and Day Unite, ilmestyi 1989, mutta menestys koitti vasta vuonna 1992 ilmestyneen kakkosalbumin, Images and Words, myötä.
Tammikuussa 2002 Dream Theater julkaisi tuplalevyn Six Degrees of Inner Turbulence, jonka ensimmäinen levy sisälsi viisi normaalia kappaletta. Toisella levyllä oli 42-minuuttinen nimikkokappale, joka on tähän mennessä Dream Theaterin pisin kappale.
Dream Theaterin yhdeksäs ja samalla uusin albumi, Systematic Chaos, ilmestyy kesäkuun alussa.



