Down (Tukholma ja Tampere)
[thumb:6:l:l=g] Down heitti viime kesänä Euroopan kiertueen ja Noiseshooter.com kävi kuvaamassa Tukholman sekä Tampereen keikat. Itseasiassa Tukholman reissu johtui siitä, että alunperin Downin ei pitänyt tulla Suomeen ollenkaan, mutta onneksi bändi kuitenkin saatiin Sauna Open Airiin aktiivisten järkkärien toimesta.
Tukholman keikalla (6.6.06) bändi esiintyi erittäin rennosti ja laulaja Phil Anselmo oli hyvällä tuulella. Soitto kulki kuitenkin tiukasti ja yleisö oli hyvin mukana. Ruotsissa oli seuraavana päivänä iso metallifestari, joten se verotti jonkin verran yleisömäärää.
[thumb:7:r:l=g] Tampereen keikka Pakkahuoneella taisi olla loppuunmyyty. Bändi oli aika kiireellä lentänyt Tanskasta Suomeen ja herrat tuntuivat lämpenevän aika hitaasti. Keikan edetessä sekä yleisö että bändi kuitenkin lämpenivät ja tunnelma oli katossa. Anselmo tosin tyhjensi kuvaajat pois jo toisen biisin aikana erään pokkariterroristin vuoksi. Keikan kohokohta oli ehdottomasti viimeisenä soitettu Bury me in smoke.
[newline]
[thumb:1:l:l=g] Down on New Orleansilainen bändi, joka on sen jäsenten ns. projektibändi. Jäseniä Downissa on Panterasta, Crowbarista, COC:sta ja Eyehategodista. Yhteinen nimittäjä on New Orleans, josta kaikki jäsenet ovat kotoisin.
Downilta on ilmestynyt kaksi levyä vuosina 1995 ja 2002. Jälkimmäinen levy äänitettiin n. kuukauden aikana Philin ladossa. On huhuttu, että vuonna 2007 bändi julkaisisi kaksi uutta levyä, mutta sen näyttää aika.
Down (Stockholm and Tampere 2006)
Down did European Tour summer 2006. Pics from Down’s Stockholm and Tampere gigs can be seen here.



